Egyptissä kavaasit ovat tunnettuja naispuolisia tanssijoita. Kavaasitanssijoita on kuvailtu useiden vuosisatojen ajan kirjallisuudessa, joka on yksi tärkeimmistä egyptiläisen itämaisen tanssin tutkimusmateriaalista. Noin 150 vuotta sitten egyptiläisiä ammattitanssijoita kaupungeissa ja maaseudulla kutsuttiin nimellä ”ghawazi”. Nykyisin termiä ghawazi käytetään Egyptissä maaseudun perinteisellä tyylillä esiintyvistä tanssijoista, jotka eivät ole lisänneet ohjelmistoonsa vaikutteita baletista, latinalaisen Amerikan tai modernista tanssista, toisin kuin kaupunkien yökerhoissa esiintyvät itämaiset tanssijat.
Kavaasit erottuvat myös alkuperältään. He eivät ole syntyperäisiä egyptiläisiä tai arabialaisia, sillä heidän esi-isänsä tulivat Intiasta. Suurten kansainvaellusten aikaan n. 400-luvulla Intiasta lähti mustalaisheimoja länteen ja he kulkivat Afganistanin ja Persian läpi aina Välimeren itäiselle rannalle. Siellä heidän joukkonsa jakaantuivat kahtia. Toiset jatkoivat Turkin kautta Eurooppaan ja osa seurasi Afrikan etelärantoja pitkin Egyptiin. Egyptiläiset kutsuivat uusia tulokkaita nimellä ghawazee, joka tarkoittaa ulkopuolista. Vuosisatojen ajan kavaasit saivat elantonsa esiintymällä. Jotkut kavaasisuvut tulivat ajan myötä hyvin kuuluisiksi ja siten kysytyiksi esiintyjiksi.

Awalimit - arvostetuimmat esiintyjät

Egyptissä 1800-luvulla kavaasien ohella oli myös awalimeiksi kutsuttuja naispuolisia laulajia, runoilijoita ja musikantteja. Awalimit (almeh yksikössä) olivat ylimmässä asemassa verrattuna kaikkiin muihin naisviihdyttäjiin. Heille maksettiin suuria palkkioita ja Awalimeja pyydettiin laulamaan myös haaremeihin. Silloin harvoin, kun yleisön joukossa oli miehiä, he lauloivat verhon takana.
Awalimit nauttivat suurta arvostusta. Tämä saattoi johtua osaksi siitä, että he pitivät huntuja ja käyttäytyivät muutenkin huomaamattomasti julkisuudessa. Yksi kuuluisimmista 1800-luvun lopulla eläneistä awalimeistä oli Sakina al-Maz. Kun eurooppalaiset matkustivat Egyptiin 1800-luvulla ja kuvailivat viihdyttäjiä, he usein erehtyivät kutsumaan tanssijaa almehiksi. Aidot awalimit tanssivat harvoin. Toisinaan tavalliset katutanssijat lisäsivät ohjelmistoonsa laulua saadakseen enemmän arvostusta.

Kavaasien karkotus Kairosta 1834-1866

Egyptissä nousi valtaan vuonna 1799 uudistusmielinen Muhammad Ali. Hänen tavoitteenaan oli maan saattaminen lähemmäksi länsimaista tasoa. Uskonnollisen paineen alaisuudessa hän määräsi kavaasit karkotettavaksi Kairosta Ylä-Egyptiin vuonna 1834. Awalimit eivät kokeneet samaa kohtaloa, vaan heidän sallittiin jäädä. Lain tarkoituksena oli poistaa Kairon kaduilta huonomaineiset tanssijat. Käskyä uhmannut tanssijatar sai 50 ruoskaniskua ja karkotuksen. Silti osa tanssijoista pysyi Kairossa ja harjoitti ammattiaan salaa.
Kavaasien karkotuksen jälkeen Kairon tanssimaailmassa nuorten poikien (khawals) osuus tanssijoina kasvoi. Monet heistä olivat lähtöisin Konstantinopolista. Jotkut poikatanssijat pukeutuivat naisiksi ja matkivat naisten tansseja. Toisinaan he jopa onnistuivat huiputtamaan eurooppalaisia, jotka luulivat nähneensä aitoja naistanssijoita. Vuonna 1866 kavaasien karkotuskielto kumottiin ja heidän annettiin palata takaisin Kairoon.

Kavaasien tanssiasut

Eurooppalaiset matkailijat kuvailivat kavaasien asujen loisteliaisuutta. Eräs englantilainen historioitsija E.W. Lane kertoi heidän pukeutuvan julkisesti asuihin, joita keskiluokan naiset käyttivät ainoastaan haaremien yksityisyydessä.
Eurooppalaisissa maalauksissa ja kirjallisuudessa kuvaillut kavaasinaiset ovat pukeutuneet aluspukuun, joka oli tehty valkoisesta musliinikankaasta. Aluspuvun hihat olivat pitkät ja tanssijan nostaessa käsivartensa pään yläpuolelle, hihat putosivat kyynärpäihin. Ranteissa heillä oli kultaisia ja hopeisia rannerenkaita. Suoran alusmekon päälle puettiin joko pitkä jakku tai bolerotyylinen satiinikankainen liivi, joka oli tiukasti vartalonmyötäinen. Jalassa heillä oli puuvillaiset, löysät, turkkilaistyyliset housut. Housut puettiin lonkkien korkeudelle ja niiden lahkeet oli rypytetty nilkkojen ympärille. Kangas oli yksivärinen tai kuviollinen ja erittäin suosittuja olivat tiikeriraidat. Lantion ympärille kietaistiin yksi tai useampi huivi korostamaan tanssin lantioliikkeitä. Vaihtoehtoisesti tanssijalla saattoi olla lantiohuivin sijasta kaistale kirkasta satiinikangasta (punainen oli suosittu väri) tiukasti kierrettynä lantion ympärillä.

Aidot kavaasitanssiesitykset vähenemässä

Vielä 1980-luvulla maaseudun kylissä pyydettiin kavaasitanssijoita esiintymään ”farahat” perhejuhliin (kihlajaiset, häät ja ympärileikkaukset), vanhan perinteen mukaisesti. Perhe, joka palkkasi kavaaseja esiintymään juhliinsa, nautti kyläläisten arvostusta. Ylä-Egyptissä 2-5 kavaasia palkattiin esiintymään käytännöllisesti katsoen koko yöksi ulos rakennetulle puiselle lavalle. Luxorin alueen kavaasit esiintyivät tilauksesta matkailijoille Niilillä purjehtivissa laivoissa talvikuukausina (marraskuusta huhtikuulle), jolloin ilmasto on miellyttävämpää turisteille. Kuumien kuukausien aikana he esiintyivät egyptiläisillä ulkofestivaaleilla.
1990-luvulle tultaessa kavaasien esiintymiset vähentyivät radikaalisti, sillä paikalliset kylät eivät järjestäneet enää vuotuisia juhlia, joissa heillä oli tapana esiintyä. Islamilaiset fundamentalistit vastustavat tanssijoiden esiintymisiä ja turistinäytöksiä. Viranomaiset haluavat kieltää juhlien järjestämisen niissä esiintyneiden väkivaltaisuuksien vuoksi (esim. sukujen väliset ristiriidat – vendetta). Näin ollen jotkut aidon kavaasitanssin taitajat ovat siirtyneet opettamaan innokkaita ulkomaalaisia alan tanssinharrastajia. Toisaalta myös Egyptissä on virinnyt halu kerätä ja tallentaa vanhaa kansantanssiperinnettä. Siten vanha läpi vuosisatojen säilynyt kavaasitanssikulttuuri jatkuu yhä.

• Lähteet:
  Buonaventura, Wendy: Serpent of Nile: Women and Dance in the Arab World. London. Saqi Books 1989
  El Raks el Sharki, issue 4/1997
  Habibi, vol. 12, no 2