Itämaista tanssia vuodesta 1997

Haggala-sanan kuullessaan monelle ensimmäisenä tulee mieleen valkoisissa esiliinoissa ja hunnuissa rehevästi tanssivat naiset. Mihrimahkin on työstänyt kaksi haggala-koreografiaa. Ryhmän kuparinruskeissa asuissa valkoisin esiliinoin ja tupsuin  koristelluin hunnuin esittämät tanssit ovat monille tuttuja. 

Tanssin alkuperä

Haggala-sana tulee arabiankielisestä sanasta hag'l, joka tarkoittaa loikkaa tai hyppyä. Haggala tarkoittaa naimaikäistä tyttöä, tanssijaa, musiikkia ja itse tanssia.
Haggala-tanssi on peräisin Libyasta, Egyptiin se on tullut rajan yli Kaakkois-Egyptiin, Marsa Matruhiin.
Se on paikallisten beduiinien juhlatanssi, joka kuuluu varsinkin taatelinkorjuun aikaan. Tuolloin on alueen vilkkain hääsesonki, ja tanssi kuulukin osana hääseremonioihin. Myös kihlajaisten ja tärkeän vieraan kunniaksi saatetaan tanssia Haggalaa.

Asut

Alkuperäisenä naisen asuna pidetään yksinkertaista pitkää, täyshihaista mekkoa. Lanteille on kiedottu vahvasta kankaasta tehty "toppaus". Alkuperäiseen asuun ei ole kuulunut nauhoja eikä tupsuja.
Korut ovat antaneet asulle juhlavuutta. Näyttävät beduiinikorut messingistä tai hopeasta valmistettuina kuuluvat nykypäivänkin asuun. Tyypillinen on alaspäin roikkuvan puolikuun aiheinen koru kaulassa tai korvissa.
Libyan puolella asuna on meille tutumpi esiliinahame, jonka päälle lantion liikkeitä korostamaan on lisätty lyhyempi rimpsu heilahtelemaan liikkeiden tahtiin. Hameen alle saatetaan vielä tänäkin päivänä pukea toppaus korostamaan hameen hulmahtelua ja lantion liikettä. 1800-luvun alkupuolelle asti tapana oli laittaa vielä tyyny hameen alle takapuolen päälle!

Miesten asu on koostunut valkoisesta pitkästä kietaisutakista, joka on solmittu toisen olkapään päältä kiinni. Tämän takin alla on pidetty tavallisia arkivaatteita.  Nykyään päällä saattaa olla pieni, värikäs liivi ja värikäs leveä vyöä. On esitetty teoria, että miesten asu sekä  naisten essu-hameet, jotka usein ovat valkoisia, matkivat kreikkalaisten ja roomalaisten tooga-asuja. Molemmat valtakunnathan ovat miehittäneet Haggalan synnyinseutuja muinaisina aikoina. 

Tanssin juoni

Tanssija "Haggala" on nuori tyttö tai naissukulainen juhlaperheen lähipiiristä, nykyään joskus myös palkattu esiintyjä. Hän tanssii yksin miesjoukon edessä, usein osittain hunnutettuna. Tanssin keskipiste on siis nainen, ja miesjoukko "Kefafeen" laulaa ja taputtaa käsiään laulun tahdissa. Tämä kuvaa perheen ja suvun yhtenäisyyttä.
Kefafeen ylistää laulussaan Haggalan kauneutta, kuinka hän on kasvanut tytöstä naiseksi ja menee pian naimisiin, saa lapsia ja tekee jonkun onnelliseksi. Haggala voi pysähtyä jonkun kefafeenin jäsenen eteen ja ojentaa tälle pienen huivin yhden kulman tai lyhyen kepin toisen pään. Hän tanssii sen ympärillä ja mies voi ojentaa kaulakorun ikään kuin kosintana tytölle. Tämä on kuitenkin pelkkää leikkiä, sillä mies voi olla vaikkapa tytön oma veli.
Muitakin versioita tanssin juonesta on,  palkatut tanssijat esittävät teatraalisemman version aiheesta, kun taas esimerkiksi Irakissa tanssi on aggressiivisempi miehen yrittäessä riisua tytön huntua ja tytön puolustautuessa jopa miekan tai kiväärin avulla!

Liikekieli ja säestys

Haggalan perusliike on tasainen, voimakkaalla lantionkierrolla, ylös-alas liikkeellä ja värinällä maustettu askellus. Se tapahtuu hyvin pienin (korkeintaan jalkaterän mittaisin) askelin tai paikallaan. Variaattiona voi askeltaa myös sivuttain. Kädet kehystävät liikettä ja ylävartalo pysyy paikoillaan. Ylävartalon tyypillisiä liikkeitä ovat olkapäiden iskut ja värinät.
Säestyksenä primitiivisimmillään on Kefafeenin rytmikäs hyräily tai laulu kättentaputusten rytmittämänä.
Perinteiset soittimet, tabla- tai duff-rumpu, nay-huilu sekä rababa-"viulu" ovat enemmän tätä päivää Haggala-musiikissa. Tyypillinen rytmion Malfufiin perustuva, eri nopeuksin soitettava rytmi, jossa aksentit ovat 7. ja 8. tahdilla.
Musiikissa on 3 osiota. Pääteema, eli Shettaywa, jota koko ryhmä laulaa, soolo-osa, Ghennaywa, jonka laulaa solisti ja johon ryhmä vastaa sekä Magruda, jossa solisti ja ryhmä laulavat yhdessä. Tanssi tapahtuu ensimmäisen, Shettaywa-osion aikana.
Itä-arabit nimittävät musiikkia Dahiyaksi tai Samiriksi, ja kolme osiota ovat Samir, Daheeya ja Reeda tai Beda. Kappale "Dahiya" on Reda Troupen tunnetuin Haggala-musiikki. 

Haggala näyttämöllä

Meille tutuin Haggala on Mahmoud Redan kehittämä näyttämöversiointi. Siinä tanssii usein ryhmä naisia miesjoukon puuttuessa kokonaan tai rajoittuen muutamaan mieheen. Asuina käytetään essuhametta päällysrimpsuineen, kapeata, pitkää huntua päässä ja asu on usein koristeltu isoilla värikkäillä tupsuilla.
Vieläkin hienompia asuja, paljetein ja helmihapsuin koristeltuja yökerho-pukuja käytetään varsinkin Egyptin ulkopuolella. Niissä usein käytetyn kokopuvun materiaali voi olla ohutta ja läpikuultavaa. Haggala-hameen päällysrimpsu on korvattu leveällä helmihapsuvyöllä. Huntu saattaa puuttua kokonaan.

Redan Haggala

Reda Troupen Haggalassa on taiteellisen vapauden nimissä paljon vaikutteita muista tanssityyleistä. Voimakkaimmin näkyy Redan saama venäläinen balettikoulutus. Arabeskit, ylösojennetut kädet ja ympärimenot ovat siitä tyypillisiä naisille lainattuja liikkeitä. Miesten voimakkaampi esilletuonti soolotansseineen, baletti-hyppyineen, jopa akrobaattisine liikkeineen on Redan koreografioimaa fantasiaa, ja siten joskus hyvinkin kaukana alkuperäisestä Haggalasta.
Silti tyylien sekoitus ja soolotanssin muuntaminen näyttävämmäksi ryhmätanssiksi on onnistunut, vieläpä kun puvustus näissä produktioissa muistuttaa melko paljon alkuperäisiä Haggala-asuja. 

• Lähteet:

• Internet, Aziza

• Morocco

• Raqs-Masri